Yö-yhtyeen `Minne tuulet vie` kappale on striimannut kultaa. Vuoden 2015 lopulla julkaistu biisi on ylittänyt Spotifyssa 2 000 000 striimauksen rajan ja on näin ollen ansainnut kultasingletunnustuksen.
Minne tuulet vie -kappale on Jimmy Westerlundin ja Tobias Granbackan säveltämä sekä Mikko Karjalaisen sanoittama. Kappale oli ensimmäinen single 2016 julkaistulta Puolet taivaasta – puolet helvetistä – studiolevyltä.
Radioissa `Minne tuulet vie` on soitettu yli 4500 kertaa.
`Minne tuulet vie` on myös julkaistu Herra Ylpön ohjaama ja kuvaama video, jonka tuotantoon osallistuivat myös Marek Sabogal ja Kari Reini. Video on nähtävissä tästä linkistä. Mijaksen härkätaisteluareenalla Espanjassa kuvatussa videossa flamengo-tanssijana toimii Raquel Ortiz Cantos.
Yö-yhtye kiittää nöyrimmin kaikkia – tämä on meille iso asia!