Viime vuoden helmikuussa julkaistu Yö-yhtyeen single “Mitä jos mä rakastan” on striimannut kultaa suoratoistopalvelu Spotifyssa. Kappaletta on kuunneltu yli 2 miljoonaa kertaa.
Antti Kleemolan säveltämä ja Mikko Karjalaisen sanoittama kappale edustaa uuden, raikkaan ja svengaavan Yön alkua. Biisi on ollut julkaisustaan lähtien radioiden soittolistoilla ja keikoilla kappale on saanut erittäin hyvän vastaanoton varmistaen näin paikkansa keikkojen settilistoissa. Kappaleen sovituksen takana on tuottajavelho Rauli “Rake” Eskolin (CMX, Haloo Helsinki, Herra Ylppö, Neljä Ruusua).
”Mitä jos mä rakastan” edustaa positiivista tarinaa Yön tuotannossa – samankaltaista kuin aikanaan käänteentekevä “Vie mut minne vaan”, joka ilmestyessään yllätti monet uudenlaisella, duuripohjaisella poljennolla ja tulevaisuuteen katsovalla tekstillä.
“Huippua!!”, “Fantastista!!” , “Muy bueno” , “No mutta tämähän on vallan mainio uutinen” -hihkaisut täyttivät yhtyeen sisäisen tiedonvälityksen keskustelut, kun tieto kultarajan ylittävistä striimauksista jaettiin.
Yö-yhtye haluaa kiittää Anttia, Mikkoa ja Rakea biisin tuotannosta. Erityisesti kiitos kuuluu kaikille teille, jotka olette kappaletta kuunnelleet. Toivottavasti sen sanoma ja tunnelma tuovat teille hienoja hetkiä jatkossakin Yö-yhtyeen musiikin parissa.
Tästä on hyvä jatkaa kohden uusia seikkailuja!